Braamerin poika

Julkistettakoon
10.8.2013 aamulla Kezellalla oli uudessa kodissaan karsinassaan ylläri.. Pikkuruinen rautias orivarsa!
Vahinkohan tämäkin, mutta kyllä ne taitaa siitäkin siellä tykätä.. :')

Enempää ylläreitä ei sentään tullut, vain tämä orhi ja ennestään tuntemanne Tähti.
Vahinkoja sattuu, tärkeintä on kuitenkin että pikkuiset on hyvissä ja ymmärtäväisissä kodeissa. <3


Kuvista kiitos Kezellan ja varsan omistajille!

23.4 ja 24.4

Sekä lauantaina että sunnuntaina kävin ponia ajamassa peltoradalla. Lauantaina koira oli tosi edistynyt ponipelkonsa kanssa ja käyttäytyi hienosti. Olli taas leikitti sitä ja Severiä pellolla. 
Sunnuntaina Nero taantui, eikä ollut enää yhtään tottelevainen ja kiva, joten annetiin sen vipeltää toisen koiran kanssa tallin pihassa sillä aikaa kun käytiin ajamassa poni.

Poni on ihana, koira oli kökköpää.
No ei, on koirakin ihana, mutta ihan höpö!

Kiitos Ollille koiran siedätyshoidosta ja totutuksesta <3

Pojat

Peltoradalta poistumassa. Tässä kohtaa ohjastajana oli Olli. :))

Hitsari

22.4
Tuossa siis näkyy, että tuo pystyssä oleva osa murtui irti sekä penkkiosasta, että tuosta vaakatasossa kulkevasta putkesta. Noiden kahden murtuman lisäksi Olli löysi vielä KOLME muuta kohtaa joista kärrit rikki..
Sielä se Olli hitsaa
Kiitos paljon Lasselle hitsausvehkeiden lainasta ja Ollille kärrien korjaamisesta!!

Kun kärrit oli korjattu, ajoin ponilla peltoradalla. Olli lähinnä leikki Neron kanssa sillä aikaa radan keskellä, mutta hyvä että koira sai myönteisiä kokemuksia tallilla olosta! :)
Oikein mukavaa oli, vissiin meillä kaikilla. :)

Nerpo tallilla mukana, pääsi leikkimään myös muiden koirien kanssa!

Ei ole todellista..

21.3

Olli tuli Kotkaan käymään! Mukanaan hän toi meille Ossin valjaista ehjän mahavyön sekä pitkäliinaisen rintaremmin. Noh, tallille mentiin ja lähdettiin ajamaan. Pari sataa metriä tallin pihasta päästyämme pyysin ponilta ravia hölkätäkseni levikkeelle päästämään takaa tulevan auton ohi. Ponin nostaessa ravin kuului kärreistä napsahdus ja penkki tuntui tipahtavan parisenttiä alemmas!

Tottakai, eilen kun kerran hajosivat valjaat, oli tänään kärrien vuoro.
Jipii, jäi taas lenkki väliin.. 

Uusi vaaleansininen satulahuopa, sekä uusi mahavyö sovituksessa! Molemmat hyvät, vyökin ylsi kiinni.. ;) 90 cm.
Olli asensi Hannen Braamerille ostaman maton, nyt pääsee poni rapsuttelemaan itseään! :)
Tuommoset on oikeasti käteviä ja halpoja. Sama ajatus tässä kuin Hööksin oikeassa heppamallissa: http://www.hooks.fi/product.aspx?productid=710087

Valjaat hajalla

20.4

Ihastuttavan kaunis sää, hyvällä mielellä lähdössä pitkälle reippaalle ajolenkille.. Ponille valjaat ja matkaan.. Ensimmäisen alamäen kohdalla, onneksi vielä lähellä tallia, tapahtui sitten jotain outoa.
Poni pomppasi varoittamatta sivulle, kääntyi kamalaa kyytiä ja yht'äkkiä toinen aisa oli ponin sään ja toinen takapuolen päällä! Poni oli aikeissa viilettää täyttä vauhtia kohti kotia, mutta kuin ihmeen kaupalla se pysähtyi kun pidätin ohjista ja sanoin rauhallisella äänellä, ettei ole mitään hätää.

Kun poni pysähtyi, irrotin aisaremmit ja potkuremmin niin nopeasti kuin pystyin. Juttelin koko ajan rauhoittavasti ponille, joka oli selvästi hyvin virittynyt. Onneksi tämä kaikki tapahtui suuren levikkeen kohdalla, jonne pääsimme pois tieltä miettimään jatkotoimenpiteitä. Jossu tulikin juuri parahiksi ihmettelemään tapahtunutta kun olin saanut ponin irti.

Epäselvä selitys, mutta pääpointti oli, että valjaat hajosi mutta poni oli mahtimuru kun kuunteli mua. <3 Säikähti kyllä sen verran paljon, että ei luultavasti ois muilla pysähtynyt. Oma kehu haisee, mutta myönnettävä on että meillä on ponin kanssa hyvä ja luja luottamussuhde. <3

Tilanne rauhoittunut
Tuo mahavyön lukko siis murtui..!
Minä sain raahata kärrit takaisin, ponia kummastutti.  Ei silti kyytiin kiivennyt.. :P
Onneksi satuin justiinsa ottamaan ylimääräsen riimunnarun mukaan, sillä sain ponin hyvin talutettua.
Taisin alitajuntaisesti aavistella jotain ennen lenkkiä?! :O
Valjaiden hajottua aisat olivat melkein näin vinossa poniin nähden. Braameriini tässä demonstroi, viksu poni ei turhaan kummastele vaikka mamma laitto kärrit ihan hassusti kuvaa varten :P
Siellä se Poku ootteli heiniä popsien ystävänsä paluuta. Kuvan otin kun Odin oli niin söpö ja nukuksi tuola katoksessa, ainoa vaan ettei se kunnolla näy tässä. Kun pääsin lähemmäs Braamer laukkas hurjaa kyytiä musta ohi ja Odin nousi ylös.

Sekalaisia kuvia

Sekalaisia kuvia Braamerista, joita en jaksanut täydentää tuonne vanhoihin postauksiin joten tässä nyt ois:
Nuppu ja Braamer on niin söpö pari.. <3
Raketti. Kuva näyttää ihan vääristyneeltä mut ei, ei se oo :D
Rajaus sukka ku häntä menee poikki, mut hieeeno pööni! <3
Tässäkin huono rajaus, mut kunnon perus pullashettisruuna.

Maastoseuraa :)

Sunnuntaina 17.3 saatiin Braamerin kanssa lenkkisuaraksi Heidi, Miina ja Poku! :)
Heidi ratsasti Pokulla ja Miina istui kanssani kärreillä.

Ilma oli mitä ihanin. Käytiin pitkä lenkki (se mitä sanon keltasen talon lenkiksi) ja hurjan mukavaa oli!! Kiitos todella paljon seurasta, mennään jokupäivä uudelleen! :)

Hurjan suloinen pupukorva Miina haki Braamerin tarhasta <3
Poni oli hyvällä tuulella, taisi tykätä kun Poku tuli mukaan!
Niin suloiset! <3 Miina viemässä Braameria takaisin tarhaan.

Nuppu ratsailla

Lauantai 16.3

Nuppu tuli koeratsastamaan tuon meidän uuden satulan!
Ostamani 90cm pitkä satulavyö ei vielä ollut tullut postista (vaikka myyjä lupasi postittaa ti tai ke, jolloin pe olisi jo pitänyt olla perillä). Minna oli kuitenkin ihana ja lainasi meille yhden 80cm vyön.

Hirveä taistelu oli, että saatiin vyö kiinni. Ei millään meinannut yltää. Sen lisäksi satula taisi jäädä vähän liian eteen. :/ Tulisipa nopeasti se pidempi vyö!!

Nuppu sai mennä ponin kanssa ravipuomeja.

Poni oli ihan reipas, mutta kiukutteli. Se pysähteli, jumitti ja välillä jopa hieman hyppi ja pukitteli!! (Pienesti, ei Nuppu tippunut!) Kun yritin auttaa ja taluttaa, poni ei tykännyt yhtään. Kun komensin ponia eteenpäin, se koitti potkaita minua!! Selvästi protestoi tuosta satulasta. Voi hitto. 

Kun ei oikein mennyt kivasti, päätin sitten että otetaan satula pois. Heti oli vähän parempi.
Ratsastus jäi aika lyhyeksi, mutta noh, pitää katsoa joku päivä uudeleen.
Sen pidemmän vyön kanssa.


Koska satula jäi liian eteen, paino ei jakautunut oikein :(


"Ärrinmurrin, ottakaa tää tyhmä satula poiss.."


Perjantai

Hyvin lyhyesti perjantai 15.3.
Tässä näkymä tallille vievästä risteyksessä :D Onneksi Lasse oli jo pelastamassa pakua pois kun saavuin paikalle :)
Braamer on mun tavarateline.. <3 Tuossa muuten näkyy hyvin meidän lampaankarva (penkinlämmitykseen tarkoitettu) joka saatiin Hannelta! :)
Ajellessa oli mukavaa, kierrettiin viiskympisellä ja kurvailtiin kentällä.

Torstai

Braamer esittelee karsinassaan seinään hankaamiaan karvoja :D
14.3

Hieno ilma, käytiin ponin kanssa kipsuttelemassa pitkä ja reipastempoinen lenkki. Keltaisen talon jälkeen alkava lenkki siis, mutten yhtään muista, miksi ne sitä tallilla oikeasti kutsuikaan.. Niin ja mentiin se eripäin kun yleensä.. Oon niin valtavan hyvä selittämään! (Syvästi sarkastinen äänensävy..)

Tietyön kohdalla oli kaksi valtavaa kaivinkonetta. Ne eivät olleet päällä, mutta siinä oli ympärillä työmiehiä hillumassa jotain. Ensin ponia ei hirvittänyt, mutta kun olimme koneisiin ja miehiin nähden maakasan takana, poni säikähti jotain ääntä (ei nähnyt mistä se tuli kun se kasa maata tiellä). Siinä oli liukas kohta ja ponin jalat suti hokeista huolimatta ihan hulluna! Sain sen kuitenkin puhumalla rauhoittumaan ja saimme jatkettua lenkkiä. :)

Mukavaa oli!

Keksin vihdoin miten ponin saa tuhoamaan
mehukattitölkkejä! Korkki vaan pois, sieltä tulee
ihanaa mehun tuksua ja heti kelpaa! Vihdoin!

Hyvä minä..

13.4

Näin käy kun ei kirjoita näitä tekstejä aina ajon jälkeen.. En muista tuosta päivästä nimittäin muuta kuin sen, että ole kehno ilma ja ajeltiin vain tosi vähän. Kierrettiin viiskymppinen kerran ja pyörittiin tallin lähistöllä. Viiskymppisellä tuuli yhdessä kohtaa niin paljon ja tuli lunta vaakatasossa että annoin ponin laukata ja itse istuin kyydissä silmät lähes kiinni ja kasvot kohti maata.

Hurjasti tavaraa

12.3.

Tänään käytiin Neron kanssa viemässä uudet eilen ostetut kamat tallille. Ensin kävin viemässä Braamerille omenanraadon. Braamer ja Poku olivat noin keskivälillä tarhaa. Kutsuin Braameria ties kuinka kauan ja juuri kun ajattelin ettei se kuitenkaan tule, se kirmasi reippaassa laukassa luokseni! Ihana murunen <3

Tässä sitten kuva meidän järkyttävän suuresta tavaratornista!! No ei hätää, kuvassa tuo pino näyttää paaaaljon suuremmalta kun luonnossa... Ja nyt meidän loimet ei oo levällään, kun ne on kaikki (Braamerin päällä olevaa sadeloimea lukuunottamatta) tuossa alimmassa laatikossa. :) (4xfleece, 1xvilla ja 1xtoppa.)



Ja kun otin kuvaa tavaratornista, kuului huudahdus ja tämä rääkyjä loikkasi tuohon eteen.. "Huomaa minut!!") Heitin sen sitten ulos leikkimään Severin kanssa. 

Tossa yhdessä laatikossa on paikka lapulle ja siihen jätin tämmöisen:


Ja koska kerran otin tämmösen kuvan ni tuos on meidän suitset. Vasemmalla siniset synteettiset ravit ja ruskeet nahkaset Globusin ratsut, oikealla nahkaset mustat epämääräset joilla ajan, ajo-ohjat ja kolmet kuolaimet.






































Tuommonen lappu tuli muuten jätettyä tohon satulansuojaan. Jos sitä ei haluta takasin niin sitten se on selvästi virallisesti mun!







































Kun hain ponin hetkeksi satulahuovan sovitukseen, Nero kirmaili innoissaan Braamerin tarhan läpi pellolle. Ei siis pelkää ponia, vika on oltava kärreissä.

Läheltä toi meidän huopa näyttää kamalan isolta.. Tästä kuvakulmasta juu myös. Kaukaa se kuitenkin näyttää ihan hyvältä. Eikä iso huopa onneks vissiin ponia tuhoa, kun ei kerran loimikaan! :)


Tavaraa ::)

Hannen kanssa oltiin vähä shoppailemassa Jyskissä ja se sponssas Braamerille pienen pyyhkeen, pieniä pesusieniä ja tommosen ihanan.. mikä se nyt onkaa jutskan ja toisen ison laatikon meidän tavaroille! 

Ossille ostettiin samat pikkukamat oransseina!

KIITOS HANNE! :)



Satulansovittaja ja yksisarvinen

10.9.2013

Aluksi harjailin ponia käytävällä ja ötökästä lähti ihan KAMALASTI karvaa! Maarit kävi hakemassa tuon meidän liian kapean vaalean sinisen satulan sovitukseen. Juteltiin siinä pitkän aikaa ja poni alkoi kyllästyä, hurja kopsuttelu alkoi etukaviolla. Oli se poni aika sulonen ja symppis.. <3
(Valitettavasti satula ei sopinut Maaritin shettikselle. Ostakaa joku se jolleen hoikalle russille!! Sopis varmasti hyvin!)

Harjailujen jälkeen mentiin ponin kanssa katsomaan, joko päiväheinät olisi jaettu. Siinä samalla sitten korjailin vähän aitaakin, kun katoksen luota oli alalanka maassa ja keskilanka irti. Sähköt vaan poikki ja langat kuntoon. Muuten oisivat varmaan Odin ja Braamer kohta kirmailleet onnellisina yhdessä..! :D

Päiväheiniä ei oltu vielä jaettu, joten otin ponin mukaani talliin, valjastin sen ja kiinnitin kärrien eteen. Aloitettiin lämmittelemällä kentällä käynnissä ja ravissa tehden ympyröitä, kiemurauria ja kaikkea mitä kesinkään. Sen jälkeen suunnattiin hölkällä kohti peltorataa. Ravattiin alkuun kolme kierrosta, sitten laukattiin yksi. Vaihdettiin suuntaa, laukattiin yksi ja ravattiin kaksi. Sitten vielä loppukäyntejä kentällä.

Mukavaa oli, Braamer on paras <3

Tämän kuvan laitoin faceen kuvatekstillä "Yksisarvinen". Ollihan sitten kommentoi siihen "seisokkipas..."
Ihana ilma!!
Ja vielä jos pari videota tunkis tähän..



Uusi kuskikokelas :D

9.3.2013 Roosan kaveri Sofia tuli kanssani ajamaan ponia. :)

Aluksi harjailtiin poni ja neuvoin Sofiaa valjastamisessa. Sitten ei kun kärrit perään ja suunnattiin kentälle. Siellä Sofia sai aluksi harjoitella ajamista käynnissä ja ravissa, hienosti meni. Sieltä jatkoimme matkaamme pellolla olevalle radalle, jota kiertelimme niin ravissa kuin laukassakin.

Suuntaa vaihdettaessa Braamer päätti, ettei halua hangen puolelle joten se keksi protestoida keulimalla ihan huolella! Pyysin äkkiä Sofian pois kärreiltä ja kipitin nostamaan kärrejä niin, ettei ponin tarvinnut lumeta pikkuisia käpäliään.. Poni oli tyytyväinen!

Toiseenkin suuntaan ajeltiin reippahasti, välillä "jahdaten" samalla radalla Pera suokilla ratsastavaa Roosaa!

Kun rataa oli tarpeeksi kierretty, kipiteltiin vielä tallin kautta (loimi Sofian jalkojen lämmikkeeksi noutaen) kiertämään kerran viiskymppinen.

Mukavaa oli, vaikka vähän kylmä.

Kiitos seurasta Sofia!! :)


ps. aaaaah sain ehkä Braamerin uuteen satulaan ihanan satulansuojuksen!! :D Oon kuolannut tota TOSI kauan ja vihdoin kysyin Minnalta, kenen se mahtaa olla. Minna mietti hetken ja totesi, että se on varmaan Liinun vanha. "Laita vaan satulaas, ei se sitä tarvii!" Ja minä poika laitoin! ::D <3


Kolmas kerta toden sanoo - SATULA!

Ensimmäinen satula oli liian iso, toinen liian kapea. Nyt kuitenkin tämä kolmas on suorastaan loistava! Minnaltakin kysyin ja sanoi että on hyvä. Kiitos hurjasti Kirsille joka toi satulan ystävältään meille sovitukseen!

Tässä kuvassa satula vähän turhan edessä kai, tosin kuvakulmakin on huono ja takajalat venytyksessä.


Kuten kuvista näkyy, tullessani tallille sovittamaan satulaa, ilma oli ihastuttavan kaunis ja aurinkoinen. Satulaa sovitettuani laitoin Braamerin takaisin tarhaan, että se voisi syödä päiväheinänsä ja sulatella ennen ajoa. Odotellessa päätin käydä läpi meidän kamoja ja autoin vähän myös Minnaa viemään vesiä tarhoihin.

Kun tuli ajon aika alkoi tuulla kamalasti ja sataa lunta.. Käytiin ponin kanssa vain kerran kiertämässä viiskymppinen ja käveltiin vähän tietä eteenpäin, mutta päätettiin kääntyä takaisin. Kurja keli! Kierreltiin sitten jonkin aikaa kentällä, mm. laukka ympyröitä ja ravissa isoa koko kentän kokoista kahdeksikkoa. Sitten loppukäynnit ja poni talliin hetkeksi villaloimen alle kuivumaan, jonka jälkeen vaihto sadeloimeen ja poni ulos.

Kun lähdin autolla kohti kotia, mitä kävikään? No aurinkohan se rupesi paistamaan taas.. VOI KUN KIVA! Noh, parempi onni ensikerralla.