On se poni vaan hieno!

Lueskelin ihan vaan huvin vuoksi noita vanhoja blogitekstejä.. On se poni vaan kokenut ja oppinut paljon! Melkein voisin sanoa, että olen ylpeä itsestäni ja kaikesta mitä olen saanut opetettua ja oikeastaan ennen kaikkea siitä miten hieno suhde minun ja ponin välille on syntynyt! Syvä molemminpuolinen kiintymys ja luottamus. Se on jotain todella arvokasta jota ei rahalla voi saada.

Elokuulta kaksi pätkää:
"Lauantaina ei lenkkeilty, mutta harjailtiin ja totutettiin loimeen. Loimeen totutus siksi, että Braamer pelkää loimia. Hyvin onnistui kun toimittiin rauhallisesti ja juteltiin mukavasti."

"Perjantai 24.8

Serkkuni Laura tuli kanssani ajamaan Braameria. Alku oli taistelua, sillä herra ei millään olisi tahtonut poistua tallin pihasta. Pystyynhyppismisepisodin jälkeen poni toimi kuitenkin kuin unelma ja olenkin siitä hyvin ylpeä!"

Loimeen totuttamista.. söpöä! Silloin se tosiaan vielä pelkäsi, nykyään voin heittää mitä tahansa sen niskaan ilman että se korviaan liikauttaa.. luottaa ettei mamma viskaa sen päälle mitään vaarallista.. <3

Nuo pystyynhyppimiset kanssa.. hihii! Oli se silloin ihan erilaista kun oli niin vähän ajettu. Paljon oli opittavaa! Nykyään poni tekee kärrien edessä ihan mitä tahansa ikinä keksin siltä pyytää.

Kerrassaan on mahtava minun pikkumies! Pitää vaan ruveta säästämään ja kyselemään Johannalta mihin hintaan se tämän mulle myypi.. ;) <3


Kun oli vasta tullut minulle
Viimeviikolla
Ps. Vähän on läskiä pikkuselle kertynyt, mutta uskokaa pois, on sillä lihaksiakin! Ja nyt se on karvanenki..! Toisaalta se oli ennen minulle tuloa ollut vasta ihan hetken muiden ponien kanssa samalla laitumella ja sitä ennen yksinään tarhassa, joten saattoi siksikin pysyä hoikempana kun jonkin verran stressasi yksinään. (Ei pysynyt oripihaton aidoissa, siksi yksin pienemmässä tarhassa ja sen jälkeen ruunattiin ja oli ongelmia siinä niin ei saanut muiden kanssa riehua jne.) + Ruunamaiset pyöristymiset ja isommaksi nuori mies kasvanut jajaja.. semmosta :D

Seli seli, on se paksu mutta kyllä se siitä. Ja pitäähän pikkuponilla olla vähän vararavintoa!!

Irtojuoksutusta

31.1.2013

Eteisessä laitoin kenkiä jalkaan ja tajusin, että olin ajatuksissani ottamassa koulureppua mukaan tallille.. Siinä se kökötti eteisen penkillä valmiina lähtöön. Mikäs siinä. Auto sen sijaan ei ollut ollenkaan halukas lähtemään. Takapyörän vaan suti kun koitin päästä liikkeelle, vaikka ei ollut edes lunta tiellä. Naapurin Ismolle kiitos pelastuksesta, ilman häntä en olisi saanut sitä autoa yhtään mihinkään! :)

Tallilla sitten ei muuta kun kentälle portteihin narut eteen, puomia maahan ja muuta pientä kivaa. Poni tarhasta ja juoksutus alkakoon. Ilma oli vähän kurja sinänsä, kun satoi, mutta eipähän ainakaan ollut yhtään kylmä - päin vastoin! Poni oli oikein reippaalla ja iloisella päällä ja pakko myöntää että on se viksu elukka! <3 Tiesi kyllä että saa leipää palkaksi kun menee puomi/este kujaan.

Alkulämmittelyjän jälkeen poni sai tehtäväkseen mennä normaaleja ravipuomeja, sitten vähän vinoja (saa katsoa mihin koipensa tunkee, ei ne juuret metsässäkään mitenkään nätisti suorassa ole!) ja esteitä. Uskokaa pois, se meni täydellisesti silloin kun en ottanut videota, ja videoinnin aikana koitti mm. syödä puomeja ja noita melassipönttöjä jotka toimivat estetolppina..

_________________________________________________________________

Tässä kooste video, kannattaa kattoa koko näytöllä! 



_________________________________________________________________

En oo varma kirjotinko jo jossain välissä siitä että pesin sen Braamerin sinisen riimun ja otin vaihtelun vuoksi käyttöön tuon vanhan nahkariimun.. Kiva tuo nahkariimu, itse ainakin tykkään ja on vissiin ihan mukava ponin päässäkin, sen verran vanha ja pehmeänahkainen. 

Nahkariimu käytössä
Onko muuten tyhmää irtojuoksuttaa useampana päivänä peräkkäin? Hypyttää ei tietysti viitsi kuin korkeintaan kerran viikossa, mutta jos huomenna ihan vaan irtojuoksuttais? Tai puomeilis? Tykkään hurjasti juoksuttamisesta, en tiedä miksi.. vaihtelua tohon ainaiseen ajoon! :D

"Anna leipää"

Hankintalistalla

Hiljaa hyvä tulee. Kaikkea ei tietenkään ole varaa ostaa kerralla, mutta alla olevia kamoja himoitsen kauheasti! Suunnitelma on shoppailla vähän kerrallaan, pikkuhiljaa, ja lopulta joskus minulla on nämä kaikki.. ::D En muista tarkalleen mistä mitäkin löysin, mutta voihan tuota kysyä, koitan vastata parhaani mukaan.
RAVIKAMAT
Sininen punottu raviotsapanta

Sinivalkoinen y-rintaremmi

Sininen lätsä

Korvahuput vedettävillä palloilla
Noista tuo kokosininen teddy silatyyny Braamerin reenirimtaremmiin pehmusteeksi,
ois kivempi kuin se punanen.
Jenkkiriimu 
Sinivalkoinen riimunnaru




RATSUKAMAT

IHANAT suitset!
Täydellisesti satulahuopani kanssa samanvärinen korvahuppu


Kun saan liian pienen tämmöisen myytyä niin tilaan x widen <3
Vaaleansininen karvaromaani <3


Eikös vaaleensiniseen satulaan tarvii vaaleensinisen mahavyön?!

Mukavat muoviset kevytjalustimet
Sitten  kun joskus rikastun.. ni sit viel tämmönen länkkäri <3


MUUT

Pahimpaan mäkäräisaikaan ulos pikkuponia suojaamaan ötökkähuppu.

Koitan pikapuoliin aikaansaada varustepostauksen noista ponin nykyisistä tavaroista. :)

Volttaus

Kun itse olin korttikurssilla keväällä 2010, oli aluksi tosi hankala hahmottaa miten ihmeessä se volttaus oikein menee. Kun radalla harjoiteltiin sitten kärryjä vetäen, selkeni homma huomattavasti.
Ajattelin kuitenkin, että ennen käytännönharjoittelua olisi ollut kätevää jos olisi ollut vaikka jokin animaatiokuva mistä voisi katsoa miten se volttaus menee.

Kesällä 2012 ystäväni lapset, minun hyvät ystäväni, ponitytöt Sini ja Meri menivät korttikurssille, jolloin askartelin gimp kuvankäsittelyohjelman kanssa tämmöiset animaatiokuvat.

Mahtaisiko näistä olla jollekulle muullekkin korttikurssilaiselle hyötyä?
Kuvat saa kyllä käyttöön mille tahansa korttikurssille tms. ilmaiseksi copyt on merkitty tuonne kuvan yläreunaan jolloin niitä ei tarvitse edes erikseen merkitä.

Etuvoltissa 5 ponia, pakilla 2
Etuvoltissa 5 ponia, juoksuradalla 2
Sinin ja Merin korttikurssin pitäjältä, ihan aikuiselta ravimieheltä kysyin että meneekö nuo oikein kun itse en ollut varma, sanoi että menee. Jos kuitenkin jotain häikkää niin kertokaa, itse olen aika ruosteessa! :)

Jos kuvat ei meinaa liikkua, klikkaa isommaksi, silloin ainakin pitäisi toimia!
Jos eivät tottele, niin samat kuvat löytyvät myös täältä: http://s1120.beta.photobucket.com/user/tuups/library/Volttausohjeet

29.1.2013

Tästä lisää "Myydään / ostetaan" sivulla.
Kuva hieman vääristää väriä.
29.1.2013

Tänään kävin tuon Braamerin liian kapean kevytsatulan kanssa Suurpyölillä, jossa Niinan kanssa soviteltiin satulaa monelle ponille: Empulle, Pallolle, Wickille, Rompulle, Mellille.. Sopiko yhdellekkään? No ei. Pitäisi vissiin olla joku hoikka ja korkeasäkäinen welsh että sopisi, säättömälle tynnyriponille ei sovi. Welshien omistajat, tulkaa hakemaan pois niin minä saan tilattua x widen Braamerille!

Kun kerran Pyhtäällä olin, kurvasin kiireessä vielä käymään Granbacka stallillakin heittämässä Hannen korjaaman toppaloimen sekä Braamerin riimun (joka oli ollut kotona pesussa) takaisin tallille. Iso kiitos Hannelle toppiksen korjaamisesta! Braameria en kerennyt käydä tarhassa katsomassa kun oli niin kiire kouluun (iltalukio) mutta karsinaan ruokakuppiin heitin omenankannan.

Poitsulla on vielä huomenna lepopäivä, torstaina jatkuu sitten työt. Irtojuoksutusta olen taas suunnitellut torstaille, pe, la ja su sitten ajoa. Jospa pyytäisi jokupäivä taas Nupunkin mukaan!

Katsokaas muutes näitä suitsia, eikä ois IHANAT Braamerille tuommosen vaaleensinisen kevytsatulan kanssa!? Ihan mahtavat! Satulan kun saan hommattua niin nämä menee hankintalistalle seuraaviksi..


Ps. Ainiin ja kyllä muuten huomaa että on toissapäivänä yli puolenvuoden tauon jälkeen ratsastanut! Eilen olin ihan jumissa ja tänäänkin jos hetken istuu paikallaan ja lähtee taas liikkeelle, on ihan vaivanen! Perjantaille mulle on varattu tunti Suurpyölille! Jes! :D

Kärrit, sukset ja friisiläisori

27.1.2013

Severi siellä edellä näyttämässä tietä.. :D
Otin Neron mukaan autoon ja Siwalta nappasin taas Roosan ja Iinan kyytiin. Roosalla sukset mukana, niinkuin oli sovittu. Tallilla poni harjaten ja valjaisiin, samalla koiran rauhoittelua ja leivällä lahjomista. Kun lähdimme ajamaan kohti peltoa päätti Nero vakaasti jäädä pois matkasta, jolloin päästin sen auton paksiin nukkumaan.
Odin katselee ihmeissään
ohi kävelevää kärriponia

Porontaljan lainasta taas kiitos Minnalle!
Ihana penkinlämmittäjä! <3

Tarkoitus oli ajaa peltoradalla, mutta oli tuullut niin paljon että radalla oli liikaa lunta kovempaan raviin. Niinpä kiersimmekin vain kerran kävellen ympäri, suunnaten sen jälkeen tallin pihaan viemään putsit ja kameran pois. Tämän jälkeen lähdimme tielle ajelemaan, kärreillä minä ja Iina, perässä suksilla yhä Roosa. Päästyäni itse ohjaksiin, huomasin että poni oli jotenkin vaisu, eikä niin energinen ja reipas kuin yleensä. Varmaan massussa hiukan huono olo, kun tullut niitä olkipellettejä syötyä..! Niinpä käytiin sitten vaan lyhyt lenkki ja palattiin tallille.

Braamer tarpoo, Iina ajaa, Roosa raahautuu suksilla
joutuen  hangessa hieman kävelemäänkin
ja Tuuli kuvaa.
Severi, aina iloisesti mukana siellä missä tapahtuu! :)

Tallille palattuamme hoidimme ponin ja laitoimme sen karsinaan. Iinan matkalta kaatuneesta puusta nappaamat kuusenoksat maistuivat pikkumiehelle paremmin kuin olkipelletti..



Lenkin jälkeen autosta pihalle otettu Nero ja uudet ystävät 

Mitäs sitten sattuikaan? Roosa yllytti minut Metsken selkään! Oli muuten hieno kokemus, viime keväänä viimeksi ratsastin Syyrpyölin tallilla, joten mahtavaa oli päästä taas hevosen kyytiin!
Taidot olivat toki vähän ruosteessa, mutta wuhuu miten IHANAA oli laukkailla friisiläisorilla!
Kiitos Roosa!!

Hyvin rajattu Roosa.. :D
Kiitos ratsastuskuvista Roosalle! 


Oltiinkin tänään aika pitkään tallilla, semmoset noin 5h!
Ainiin, ja ensikerralla koira EI tule mukaan tallille..

Kiitos seurasta Roosa ja Iina!!

Paikat, lenkki ja OLKIPELLETTI

26.1.2013

Kolmiopaikka isoimpaan repeymään.
Aamulla herättyäni (aamulla, eli kymmenen aikoihin.. :D) aloin paikkaamaan tuota pestyä sadeloimea. Ompelin vissiin kolme repeymää kiinni, sekä iskin muutamaan reikään paikkalapun päälle. Loimeen tuli siis isoimpaan repeymään kolmio, kahteen kohtaan sydän, sekä lisäksi vielä kaksi tähteä ja tähdenlento.. Olenpas minä luova.. :'D

Paikkailun jälkeen suuntasin tallille pussillinen leipaa mukanani. Kiitos isille, joka oli laittanut autoni piuhaan lämpiämään! :)

Siivosin Braamerin karsinan, siirtäen kaikki hyvät turpeet naapurikarsinaan, sillä tänään Braamer sai alleen olkipellettiä! Ai että rakastan olkipellettiä! Helppoa siivota, "valoisampaa" kuin turve, ei pöllyä pahasti, hyvä hajunsyöjä, imukykyinen, UUSIUTUVA toisin kuin turve (turve uusiutuu niin _hitaasti_ ettei sitä voi luokitella uusiutuviin.. 1mm vuodessa?!).. mitähän vielä.. Loistavaa se kuitenkin on, suosittelen kaikille!

Lenkille lähdettiin pöönin kanssa kun karsina oli siivottu. Mentiin piiitkä mukava lenkki ja ilma oli oikein mukava. Ei ollut kovin kylmä, ei tuullut, ei satanut mitään, oli valoisaa eikä jäänyt tilsoja. Huippu keli siis. :) Poni oli oikein mukavalla tuulella, hölkkäiltiin paljon ja otettiin yksi pidempi mukava laukkapätkäkin. Ainiin, ja onneksi Minna lainasi minulle penkinlämmittimeksi porontaljan, voi olla, että ilman sitä olisi hyvästä säästä huolimatta ollut kylmä. Kiitos Minnalle! <3




Lenkin jälkeen poni pääsikin sitten karsinaan.. Nam nam mitä herkkuja oli lattialle ilmestynyt! Voi olla, että noiden napostelun jälkeen on paripäivää reipas kakka, mutta kyllä luulis ison ponin tajuuvan ennenpitkää ettei olkipelletti oo ruokaa.. :D
Tässä vielä ennen kastelua
Nam, koko karsina täynnä ruokaa! Ei näin..

Ihailkaa muuten tota villaloimea, tykkään siitä!



Iina ja Roosa

25.1.2013

Pari hassua leipää.. :D
Kuivempia leipiä tiivistin ja koreissa olevat levitin lattialle kuivumaan paremmin. Aah mikä ihana ruisleivän tuoksu koko talossa! :)

Tänään laitettiin Saulin (pikkuveli) kanssa auto latautumaan, niin tallille lähtiessäni rakas opel toimi taas kuin unelma. :D Näin ollen kaarsin Siwan pihalle hakemaan Roosaa ja Iinaa mukaani tallille, tankkauksen kautta.

Ensin Iina ajeli käyntiä kentällä Roosa kyydissään, sitten joku muu kyydissä ja kun oltiin kävelty tarpeeksi, suunnattiin Lassen pellolle auraamalle radalle. Radalla Iina ja Roosa ajoivat vuorotellen kierrokset rataa ympäri hölkäten ja minä odottelin "portilla". No ei siinä porttia ole, mutta miksi sitä sitten kutsuisi sitä kohtaa.. kumminkin. Lämmittelyhölkkien jälkeen vetäsin Iina kyydissä yhden nopean kierroksen Roosan odotellessa, jonka jälkeen kävelimme (Roosa ja Iina kärryillä, minä kävelin) kaksi kierrosta rataa ympäri loppukäynteinä. :)

Oikein mukavaa oli, kiitos tytöille seurasta!! :)

Ps. Roosa valjasti ponin, hyvin!

Braamer paralle sovitin Ossin uusia korvahuppuja

Kentällä alkukäyntejä
Iina ja Roosa radalla

Loimen pesu ja kasapain leipää

24.1.2013 

Auto ei halunnutkaan tallille.. Käynnistin, nousin raappaamaan ikkunoita ja yhtäkkiä auto lopetti hurisemasta. Ei käynnistynyt enää. Akku loppu. Sisäpäivä.


Pääsin sitten vihdoin asiaan ja pesin loimen meidän kylpyhuoneen lattialla. Kyllä olikin likanen rätti, mutta hyvä tuli, joskin huuhdoin kai hieman huonosti.. Loimi tuoksuu ihan mäntysuovalle. 

Tällä aikaahan (sadeloimen ollessa kotona pesussa ja paikkauksessa) ihanainen pikku poniini oli sitten onnistunut hajottamaan toppaloimensa.. kerkeshän se sentään vajaan viikon olla käytössä.. Kiva kiva.

Hannen tullessa kotiin, mukana oli pieni yllätys.. LEIPÄÄ. Ponille. Nero tuossa yhdessä kuvassa havainnollistaa säkin kokoa.. :) Oli se koiraa isompi säkillinen. Siis aivan järkyttävästi leipää! Hanne oli tehtaantaanmyymälästä pyytänyt yhden pussin hevosen leipiä, eikä ollut juolahtanut mieleenkään että nuin ison säkin saisi mukaansa! Onpahan pienellä ponilla nyt syötävää..

Minun kiirehtiessäni kouluun, Hanne alkoi levitellä leipiä kuivumaan. Alla kuva siitä, miltä pesuhuoneemme näytti sen jälkeen.. :D Hurjasti kiitoksia äitille leivistä!! :)