Hanne harjoittelee

Mukaani tallille tulivat tänään äitini Hanne, sekä tietysti Nero. Tallin pihassa kun avasin takapaksin, hyppäsi Severi innoissaan autoon. Ei muuta kuin molemmat koirat ulos riehumaan!

Ensiksi raahasin ponin (harjauksen kautta) kentälle harjoittelemaan liinassa kävelyä. Hanne auttoi aluksi, ja sen jälkeen sain herran kävelemään jopa ihan ilman erillistä taluttajaa! Juoksutusraippaakin käytin apuna, eikä herra edes ollut millään tavalla kauhuissaan. :) Kyllä se sen vielä oppii!

Lyhyen liinaharjoituksen jälkeen Hanne sai harjoitella valjastusta. Ihan hyvin meni, kyllä sekin sen vielä oppii. ;) Ajossa poni oli taas oikein kiva ja koirat ryntäilivät onnessaan mukana. Hannelle näytettiin uittokuoppa, josta koirat olivat taas mielissään.

Lenkin jälkeen tapasimme tallin pihassa hurjan suloisen tytön, joka olisi juuri sopivan kokoinen ratsastaja Braamerille! Kysyinkin, haluaisiko hän joskus kokeilla ratsastaa Braamerilla ja Hanne haki tytön äidille käyntikorttini autosta. :) Eihän 3v ponilla tietysti kannata vielä mitenkään säännöllisesti ratsastaa, mutta kevyt harjoittelu aina joskus ilman satulaa on oikein hyvä.

Ps. Tälläkertaa en muistanut ottaa yhtään kuvaa.
Pps. Tuotiin tallille omenoita, niitä saa ottaa kuka vain! :)

Kuvailua!

Perjantaina mukaani tallille tuli Neron lisäksi Meiju, jota olin pyytänyt ottamaan kuvia Braamerista maksua vastaan. :) Kuvailtiin ensin vähän rakenne- pää- ja raviliikekuvia, Neron ja Severin riehuessa hulluna taustalla. Sitten, kärryillä ajo kuvia ja lopuksi vielä muutama upea otos Nerosta.

Kuvia pääsettekin ihailemaan sitten, kun ne ovat valmiita ja saan ne! ;)
Kiitos paljon Meiju!! :)

Ajoa ja tarhan siivousta

Torstaina ajoin tallille kevarilla, joten Nero ei päässyt silläkertaa mukaan. Poniherran kanssa sen sijaan käytiin oikein kivalla lenkillä, hyvin meni.
Sillä aikaa kun vein valjaat talliin, oli herra ehtinyt saada (taas, näin on käynyt kerran aiemminkin!!) toisen kylkensä ihan likaiseksi. Se siis puomissa (löysällä) kiinni ollessaan piehtaroi kun silmä välttää!

Ajon jälkeen otin kottikärrit ja lähdin innolla siivoamaan poniherran tarhaa. Braamer oli suunnattoman onnellinen! "Se on mun kanssa täällä tarhassa! Nyt mä kyllä autan sitä kovasti, niin se haluaa tarhata mun kanssa useamminkin!"

Ja juu, kovastihan se yritti kiinnostuneena auttaa. Tunki päätä alle kun heitin kärryyn kakkaa. Kakkasi vähän lisää siivottavaa. Hinkkasi itseään kottareihin. Yritti ottaa hampailla kiinni talikosta. Ja minä parhahusin sitä sillä talikolla. "Kauemmas senkin hölmö! Ei ei ei! Älä kaada sitä kärriä!"

Ei tosiaankaan enää mitään merkkiä mistään säikkyydestä.. Poni seisoo paikallaan korvat hörössä tuijottaen minua, samalla kun minä epätoivoisena naputtelen sitä talikolla ryntäille, että siirtyisi edes vähän kauemmas..

Noh, hauskaa meillä ainakin oli molemmilla! Huomaa myös, että luottamus on kehittynyt hyvin. <3


Koira mukanamme

Nero, rodultaan novascotiannoutaja, on iloinen ja reipas herra 7v. Se on ollut nyt aika allapäin, kun keväällä toinen koiramme Nino lensi taivaaseen. Keskiviikkona kun raahasin sen mukaani tallille, se innostui hurjasti leikkimään tallin omistajan koiran Severin kanssa! Melkein itkin onnesta, kun Nerolla oli niin hauskaa pitkästä aikaa leikkiä toisen koiran kanssa! <3


Braamer ei tosiaan lainkaan pelännyt riehujia, vaan näytti suorastaan siltä, että olisi mielellään liittynyt leikkiin.


Kun lähdin ajamaan, sain Neron lisäksi mukaani Severin. Minna sanoi, ettei haittaa häntä ainakaan yhtään, joten olin oikein iloinen, että Nero sai lenkkiseuraa koirasta. Braamer kiltisti kipsutteli juuri kuten pyysin, vaikka yhdet riehakkaat ystävät juoksivat välillä hyvinkin läheltä ponia edestä ohi. (Viereiseltä pellolta toiselle puolelle, poikittain suoraan ponin edestä.)


Nero innostui ikihyviksi myös uimakuopasta, jota kävimme katsomassa.. ;)


Kyllä oli pieni koiranpoika kuitti lenkin ja sen kaiken leikkimisen ja riehumisen jälkeen!
Oikein mukava lenkki, josta sekä minä, poni, että koirat nautimme!

Ajoa

Tiistaina sitten oli taas ajon aika, oikein mukava ja rauhallinen lenkki käytiin heittämässä. Lars oli kiltti ja kävi autolla trippimittarin kanssa mittaamassa tuon ajolenkin pituuden: n. 1,5km. Kiitos!



Lepo

Rokotuksesta nousi herralle kuumetta, mutta se on ihan yleistä. Lauantai, sunnuntai ja maanantai olivatkin pojalla vielä lepopäiviä. Lauantaina kävin Ollin kanssa katsomassa ja rapsuttelemassa ponia ja sunnuntaina Hanne Merjan kanssa. Kuumetta ei ollut kuin lauantaina.

Kengitys, rokotus ja suolaa

13.9, Torstai
Itse en tallille ehtinyt, mutta kengittäjä kävi. Vähän oli hankalaa, kun näin pientä on aikuisen miehen todella vaikea kengittää (saa olla ihan kaksinkerroin mutkalla) ja kauan kestikin, mutta nuoriherra, elämänsä toisessa kengityksessä, oli käyttäytynyt kuin enkeli! On se vaan ihan huippu luonteinen otus!

14.9 perjantaina eli tänään, käytiin Ollin kanssa katsomassa herraa, joka on kymmeneltä saanut rokotukset. Ei ollut ollut piikityksienkään kanssa mitään ongelmaa, tietenkään. Nyt on herralla sitten lomaa muutama päivä. Harmi vaan, että koko rokotussuunnitelma meni uusiksi, kun oli rokotusväli venähtänyt.. eipä oltu tallilla ainoat, kahdella muulla sama homma. Noh, eipä voi mitään, onneksi meillä ei vielä mitään kisoja olisi ollutkaan.

Vietiin sille myös oma himalaya suolakivi, toivottavasti herra tykkää siitä, itse ainakin tykkään! :')


Hyvin ladattu ja virtaa löytyy


12.9.2012, Keskiviikko
Kun tulin tallille, Braamer lepäili onnellisena tarhassaan. Menin sinne sitten istumaan sen viereen ja rapsuttelin sitä. Poni tykkäsi! <3 Hetken rapsuttelun jälkeen nousin ylös ja kävelin portille. Kun kysyin, meinasiko Braamer tulla mukaan, se nousi ylös, venytteli söpösti ja käveli luokseni. Ihana poni!



Ajaessa poni oli virkeä ja purettiinkin virtaa hölköttelemällä pitkä matka. Oikein mukavaa oli, sekä minä että poni nautittiin. Leppoisat loppukäynnit, sitten poni takaisin tarhaan ja siivu heinää. <3

Ukkosta ja kaatosade

11.9.2012, Tiistai
Autolla kohti tallia ajaessani ajattelin, että ääh, on vaan pilvistä, mutta ei varmaan sada. Sadetakinkin olin onnistunut juuri sinä päivänä jättämään kotiin.. Perillä poni tarhasta ja tallin eten puomiin kiinni, harjat siihen viereen ja harjaamaan.
Yht'äkkiä kuului ihan jumalaton räsäys ja hirveästi kipinöitä lenteli läheisen tolpan päässä olevasta muuntajasta. Salamahan siihen iski, muutaman kymmenen metrin päähän siitä, missä minä ja Braamer seisottiin! Poni nosti päänsä ja otti ehkä pikkuaskeleen taakseppäin, mutta PALJON vähemmän se säikähti kuin minä! Joku heikkohermoisempi kavioeläin olisi varmaan löytynyt viikkoja myöhemmin venäjän rajalta, mutta Braamer kai katsoi, että kun ei se Tuulikaan karkuun juossut niin mikäs tässä. Onneksi juuri traktorin luokse kävelemässä olleelle tallinomistajan miehellekkää ei käynyt mitään, vaikka hän oli salaman iskiessä muuntajasta vain parin metrin päässä!
















Noh, sitten ei muuta kuin poni kentälle tutustuilemaan. Hetki haisteltiin ja sitten aloitettiin harjottelemaan liinassa menemistä. Yllättävän hyvin meni siihen nähden, että se oli eka kerta ja raippaa ei käytetty ollenkaan. Seuraavalla kerralla otetaan kyllä silti avustaja! :)

ps. Ja tietysti koko sen kentällä leikkimisen ajan satoi kaatamalla vettä ja ukkosti. Mikäs siinä.

Tutkimassa

9.9.2012 Sunnuntai oli herran loma- ja uuteen paikkaan tottumispäivä. Minä puolestani olin Tuomarinkylässä kuvaamassa joitakin seuraestekisoja ja pakko myöntää, etten oikeen ymmärrä noista ratsukisoista, mutta ihan mukavaa oli.

Ohessa kuva yhestä omnomnom herkusta, jonka söin. Ihan teidän kiusaksi, jos joku näitä ees lukee.
10.9.2012 Maanantai

Käytiin pojan kanssa tutkimassa uusia paikkoja, ja uutta tulevaa ajoreittiä. Oikein hyvältä vaikutti! Pihattolaitumen ohi mennessä isot hevoset ravasivat komeaa ravia katsomaan, että mikäs ihme pikkueläin tuolla oikein menee. Braamer olisi mielellään jäänyt loppupäiväksi niiden kanssa juttelemaan, eikä se ilmeisesti olisi isojakaan haitannut.. :)




Tänään Braamer ei ollut ollenkaan "perässä raahattava", lieneekö taika sitten siinä, että tänään laitoin sille päähän suitset riimun sijaan..? Mahdollisesti, ei varmasti tunnu kivalta raahautua perässä kuolaimet suussa. Noh, joka tapauksessa, herra käveli mukavasti vierelläni koko matkan, ihan korvat hörössä ja innoissaan!

Löydettiin reitti myös tallin hevosen uitto kuopalle! Harmi vain että alkaa olla turhan kylmä uitolle, poni nimittäin kyllä tykkää uimisesta kovasti!

Lopuksi vielä ennen tallille takaisin kävelemistä laukattiin vähän pellolla. <3 Minä siis juoksin ja poni laukkasi, onnessaan ja oikein iloisena. Sitten se pääsikin takaisin omaan aitaukseensa ja tässä myös kuva siitä.

Muutto


Lauantaina 8.9.2012 poni muutti uuteen talliin (Granbacka Stall, Pyhtää). Tallilla vaikuttaa loistavalta ja siellä tuntuisi olevan oikein mukava ilmapiiri!


Jonkin aikaa poniherra ulkoilee nyt hauskassa ponin lankkutarhassa, jossa on pieni katos, kokoa shettis! Kun laidunkausi loppuu, herra pääsee samaan tarhaan yhden mukavan suomenhevosen kanssa. ;)

Saara


Perjantai 7.9.2012

Klo. 14 hain autolla kaverini Saaran koulusta ja suuntasimme kohti tallia. Poni käveli kiltisti luokse kun haettiin pihalta ja käyttäytyi mallikkaasti kun harjattiin ja valjastettiin. Ihan alkumatkasta minä ajoin, mutta sen jälkeen annoin ohjat Saaralle ja vain neuvoin mitä tehdä. Kyydissä istuin koko matkan tietysti, lukuunottamatta yhtä jyrkkää ylämäkeä, jossa hälkkösin itse ensin ylös ja Saara sitten laukkasi Braamerin kanssa luokse.

Saara ajoi tosi hyvin, vaikka se oli hänen ensimmäinen kertansa kärryillä! (Ratsastanut on aiemmin.)

 Loppukäynnit ajoin minä, kun jouduttiin menemään vähän isomman tien reunaa, eivätkä autoilijat halunnuut hidastaa ponin kohdalla!! -.-" Ei poni toki pelännyt, mutta piti silti olla varmuuden vuoksi tarkkana.

Kivaa kuitenkin oli, sekä minulla, Saaralla, että ponilla. :)


Perässä raahattava poni

Tiistai 4.9.2012

Tarhassa minua odotti mustanvoikon sijaan päistärikkö.. Muta-ajat, awww <3
Lenkkeiltiin kävellen, kun eilen oli niin rankat laukkailut. Taluttaessa tää herra on oikeesti ihan perässä raahattava. Kokoajan jos panostaa, niin saa sen toki kävelemään vierelläkin.. se vaan vaatii ihan oikeasti työtä koko ajan. :'D Mut on se hieno poni.. <3

Tieltä lähdettiin yhdestä kohtaa metsäpolulle, joka osoittautuikin pian jonkun metsäneläimen jäljeksi.. ei nimittäin kyllä kovin pitkälle jatkunut.. Liekö joku villisikojen polkuliini? Noh, on me Braamerin kanssa ennenkin offarilla menty, joten ei ongelmaa. Katseltiin tarkasti, ettei menty kivikkoon tai risukasoihin, hyvä sammalpohja oli. Poni oli onnellinen, luuli, että vein sen tarkoituksella metsään SYÖMÄÄN.. mustikoita ja kaikenmaailman metsäheinäsiä..

Astan kanssa puhuttiin puhelimessa koko lenkki (kuulokkeet, yks vastaantulija katto ku hullua..).
Astan kanssa on aina kiva jutella, oot ihan huippu! :)


Laukkaa

Maanantai 3.9.2012

Hoitaessa poni oli oikein kiltisti ja ajolenkkikin sujui rauhassa kävellen ja hölkkäillen. Takaisin tallille tullessa, matkaa vajaa 200m..

Braamer: Ravataan talliin!
Tuuli: Ei, kävellään.
Braamer: Ravataan!
Tuuli: Ei, kun kävellään.
Braamer: Minä ravaan!
Tuuli: No hölkätään tätä tietä vähän tonneppäin, käännytään ja kävellään takasin, jos sulla on ylimäärästä energiaa. :)

Braamer: Eiku laukataan!
Tuuli: No ei kyllä laukata.
Braamer: Laukataaaan! :D
Tuuli: No okei, laukataan sitte, mut sitten mennään kovaa jos ollaan mennäkseen!
Braamer: Jihuuuuuu! :DDDD

Tuuli: Joko käveltäs?
Braamer: EI!! Jatketaan!!
*Kiitolaukka jatkuu*

Tuuli: Entäs nyt?
Braamer: EI!! Jatketaaaaaaan!!
*Kiitolaukka jatkuu*

Tuuli: Jokos nyt käveltäs?
Braamer: EI! EI! EI!
*Kiitolaukka jatkuu*

Tuuli: No nyt?
Braamer: Vielä haluan juosta!!
Tuuli: No anna mennä!
*Kiitolaukka jatkuu*

*Pitkän, pitkän matkaa myöhemmin*
Braamer: Nyt voisin hidastaa..
Tuuli: Vasta, kun annan luvan, vielä hetki.
*Ihan mini matka, mutta että sain antaa luvan kävelyyn*

Tuuli: Kävele vaan, käännytään takasin.
Braamer: Minä pysähdyn.
Tuuli: Ei, ku kävele.
Braamer: okei..

*Kävellään takaisin päin, Braamer pysähtyy*
Tuuli: No minäkin kävelen, mutta ei jäädä tänne.
Braamer: No okei..

Pitkä matka laahustaen takaisin tallille, loppumatkasta ponille fleece loimi siihen aisojen päälle, kun sen verran vilakka tuuli peltojen kohdalla. Puuskutus loppui ja hengitys tasaantui hyvin matkalla. Juteltiin myös samalla kun käveltiin..

Tuuli: Tää laukkaaminen oli sitte ihan sun oma ajatus.
Braamer: ...
Tuuli: Eikö vaan ookkin mun ajatukset parempia ku sun?!
Braamer: *huokaus*
Tuuli: No minä oisin menny tallille ja vieny sut laitumelle, enkä laukannu montaa kilsaa jotain hiekkateitä!
Braamer: ...
Tuuli: Tästä eteenpäin tehdään, niinku minä sanon, eikö vaan?!
Braamer: ... ... ...!

Ponin huuhtominen vedellä, hetken loimen alla kuivattelu, harjaus, silitykset, taputukset ja laitumelle. Poni onnessaan piehtaroi ja kertoi sitten Donna shettikselle, miten kamala akka se Tuuli oikeen on.. :D

ps. Ainiin, kun kävin Pikkuvirralla (Elmerillä oli näyttelyt, kävin esittämässä sen ja Clairen <3) vein vaaleanvihreän silasuojan Merille ja sain vaihdossa SINISEN<3 Braamerin värihän on siis sininen.. ;)

Kuvassa Pikkuvirran Elmer, Braamerin tuleva kaveri!
Kuva © Paula Martiskainen - KIITOS!